Toimintakertomus 2016

Uudenkaupungin Perussuomalaiset ry on Perussuomalaiset rp:n sääntöjen mukainen paikallisyhdistys, jonka toiminta-alueena on Uusikaupunki ja Pyhäranta. Yhdistys on Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n jäsenyhdistys.

Yhdistys piti vuonna 2016 sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset. Hallituksen kokouksia pidettiin kolme. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Martti Jokinen.

Uudenkaupungin Perussuomalaiset osallistuivat vuonna 2016 U:gin kevät- ja syysmarkkinoille. Lisäksi järjestettiin telttatapahtumia torilla.

Uudenkaupungin Perussuomalaiset ry:llä oli edustaja vuoden 2016 piirihallituksessa, Markku Tuominen varsinaisena jäsenenä ja Martti Jokinen varajäsenenä. Samat henkilöt valittiin jatkamaan piirihallitukseen myös vuodelle 2017.

Äänioikeutettuina piirikokousedustajina vuonna 2016 toimivat Martti Jokinen, Iiris Peltomaa ja Markku Tuominen.

Iiris Peltomaa on toiminut valtakunnallisen Perussuomalaiset Naiset ry:n sekä Peruskansan sivistysliitto ry:n (opintokeskus Pekasus) sihteerinä vuonna 2016.

Uudessakaupungissa oli vuonna 2016 Perussuomalaisilla neljä valtuutettua ja Pyhärannassa yksi valtuutettu. Ritva Salminen toimi vuonna 2016 Uudenkaupungin kaupunginhallituksen jäsenenä, ja Iiris Peltomaa toimi Pyhärannan kunnanvaltuuston toisena varapuheenjohtajana. Lisäksi yhdistyksemme jäseniä on ollut myös muissa kunnallisissa luottamustehtävissä.

Ylikunnallisilla luottamuspaikoilla on yhdistyksemme jäseniä toiminut mm. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksessa, Varsinais-Suomen liiton maakuntavaltuustossa sekä Suomen Kuntaliiton valtuustossa.

Yhdistyksen internet- ja Facebook-sivuilla on tiedotettu ajankohtaisista asioista.

Perussuomalainen-lehteä on jaettu yhdistyksemme toiminta-alueella.

Piirijärjestön työvaliokunta oli nimennyt keskuudestaan jokaiselle paikallisyhdistykselle yhdistyskummin, joka mm. kutsuttiin vierailemaan yhdistyksen kokouksissa. Uudenkaupungin Perussuomalaiset ry:n yhdistyskummina toimi vuonna 2016 Olli-Pekka Ahokas Vehmaalta.

Yhdistys valitsi syyskokouksessaan Martti Jokisen jatkamaan puheenjohtajana vuonna 2017.

Vuonna 2016 ei pidetty yleisiä vaaleja. Yhdistyksessä aloitettiin valmistautuminen kevään 2017 kuntavaaleihin mm. osallistumalla opintokeskus Pekasuksen järjestämiin vaalikoulutuksiin.

 

Toimintakertomus vahvistettu Uudenkaupungin Perussuomalaiset ry:n kokouksessa 3.9.2017

Kirjoitettu 4.9.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa