A-killan toiminnan turvaaminen kuukausi avustuksella

A-killat ovat yhteiseltä arvopohjalta toimivia itsenäisiä yhdistyksiä. A-kiltatoiminta on päihteetöntä, vapaaehtoisuuteen perustuvaa ja monimuotoisesti toteutettavaa vertaistukitoimintaa päihdeongelmaisille ja päihdetoipujille sekä heidän läheisilleen. Uudenkaupungin A-killan tarjoama toiminta saavuttaa yli 200 paikallista asiakasta.

Osana palveluun kuuluu mm. ateriat, joita tarjotaan liikkeiden positiivisella myötävaikutuksella. A-killan tiloissa valmistetut ja tarjotut ateriat ovat muodostuneet paikallisen toiminnan yhdeksi kulmakiveksi, lisäksi osa aterioista toimitetaan lukuisille liikuntarajoitteisille kotiin. Nyt Uudenkaupungin A-kilta on ajautunut taloudellisten haasteiden vuoksi ikävään tilanteeseen. Vapaaehtoishenkilöt, joutuvat esim. kustantamaan toimintaan sekä ruuan noutoon ja jakeluun välttämättömän auton. Myös vuokra, toisin kuin Laitilassa, jossa kaupunki kattaa kiinteistökulut, rasittaa Uudenkaupungin A-killan taloutta. Vaikka A-kilta kuuluu ns. kolmanteen sektoriin, haluan korostaa, että sen toiminnassa kyse on niin sanotusta lakisääteisen peruspalvelun tukemisesta.

Edellisen johdosta esitän, että talousarvion yhteydessä varataan Uudenkaupungin A-killan toiminnan jatkumisen turvaamiseksi
2 000,00€/kk tuki.

Esitys salissa Java Valkonen

Uudessakaupungissa 20.9.2021

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa